Lampaat

Kesannolla on alusta asti ollut lampaita. Parina ensimmäisenä vuonna ne olivat kesälampaita naapurin maatilalta, mutta sen jälkeen hankimme omat lampaat. Katraassa on ollut enimmäkseen kainuunharmaita ja suomenlampaita, ja niiden lisäksi erilaisia rotumiksejä.

Pääosin lampaat ovat olleet ostouuhia. Pertti oli jonkin aikaa töissä kotona, ja silloin meillä oli ehkä maailman kiltein kainuunharmaspässi nimeltä Poju.

Lampolana toimii vanha navetta. Tosin lampailla on vapaa pääsy laitumelle myös talvisin, ja ne näyttävät viihtyvän ulkosalla paremmin kuin sisällä lampolassa. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että saamme talviheinät naapurin hevostilalta isoissa kanttipaaleissa, ja heinähäkki on laitumella paalin vieressä pressukatoksessa.