Koirat

Kesannolla asuu tällä hetkellä neljä partacollieta.

Pitsi

Jakailu Tanzanite, syntynyt 14.5.2012.

Pitsi on musta partistyttö, ja se tuli Kesannolle kesällä 2012 Yorkshiresta. Pitsi on kisannut koiratanssissa ja paimennuksessa.

Valitettavasti kisaura päättyi vuonna 2019 kun Pitsin molemmat polvet jouduttiin leikkaamaan. Lisäksi sen päästä löytyi sidekudoskasvain, joka aiheutti epileptisiä kohtauksia.

Pitsi sai kasvaimeen sädehoitoa Tierspitalissa Zürichissä, ja tähän mennessä hoito näyttäisi tehonneen. Myös polvileikkauksista se on toipunut hyvin.

Solmu

Jakailu Opal, syntynyt 14.5.2012.

Solmu on Pitsin sisko, myöskin musta tyttö. Solmu vietti elämänsä kolme ensimmäistä vuotta Ruotsissa ja tuli Kesannolle vuonna 2015.

Solmu on kisannut koiratanssissa ja paimennuksessa.

Letti

Boomtown French Braid, syntynyt 24.1.2011.

Letti on musta partistyttö. Letti tuli Kesannolle Ruotsista vuonna 2011 yhdessä veljensä kanssa.

Letti on kisannut koiratanssissa. Letin kanssa aloitettiin myös harjoittelemaan paimennusta, mutta se osoittautui olevan aivan liian intensiivinen sekä ohjaajalle että lampaille.

Viira

Boomtown French Flair, syntynyt 24.1.2011.

Viira on musta partispoika, ja se tuli myös Kesannolle Ruotsista vuonna 2011.

Viira on kisannut koiratanssissa, rallytokossa ja tokossa. Viiran kanssa aloitettiin myös paimennusharjoitukset, mutta se on sille liian kiihdyttävää. Niin kauan kuin lampaat ovat riittävän kaukana ne eivät ole ongelma, mutta lampaiden lähellä Viiran mittari menee punaiselle.