You are here

Partisten paimennuksen SM-kisat Ruotsissa, episodin osa 1

Reilu viikko sitten torstaina startattiin kohti Turkua ja merimatkaa ja ajomatkaa kohti Backamoa (Trollhättanin lähellä). Tavoitteena oli osallistua jättisuurella viiden koirakon suomalaisjoukkueella Ruotsin partisten paimennuksen mestaruuskisoihin, mutta kuinkas sitten kävikään, retkemme muuttui matkan varrella, ja tapahtui meille muutakin.

Perjantaina iltapäivä oli jo pitkällä, kun saavuimme paikalle. Saldona sitä ennen oli ollut eksyminen yhdessä liikenneympyrässä ja vähän myöhemmin toisessa risteyksessä (pitäisi ostaa uudempi Ruotsin kartta). Sen jälkimmäisen väärän tievalinnan syystä jouduin minä, pahasti korkeanpaikankammoinen, ajamaan *valtavan* korkeata nelikaistaista siltaa Göta-joen yli. Mennessä vielä jotenkin meni ilman hengenahdistusta, kun sai ajaa sisempää kaistoista, mutta takaisin palatessa likipitäin tarvittiin paperipussia hyperventilointiin, kun jouduin ajamaan ulkokaistalla.

Jo perjantaina nähtiin, että lampaat ja pelto/aitaus olivat kovin vaativia. Lampaat oli reilu viikko aiemmin tulleet saaresta kesälaitumilta eli ne eivät tulleet ihmisten luo eivätkä ne olleet tottuneet koiriin, ei partiksiin eikä juuri muihinkaan. Esimerkiksi kävi niin, että kun lammas seisoi kosketusetäisyydellä ja siihen osui kädellä, hypähti se heti pari metriä kauemmaksi...
Pelto oli suuri, sen aidat osin täysin läpikäveltävissä ja vastakkaisissa kulmissa oli lampaille vahvat vetopisteet: toisessa kulmassa oli jäljellä olevat lampaat ja toisesta kulmasta pääsi aitojen läpi ja yli omalle kotipellolle. Sitä kautta menetettiinkin useita kymmeniä lampaita viikonlopun aikana...

Perjantaina meistä kävi kokeilemassa vain Petsu ja Pertti kyseisiä mustia, kauniita lampaita. Saivat kaksi kertaa pelastettua ne pysymään pellolla ennenkuin ne tuulispäinä kolmannella kerralla pakenivat kohti kotia. Se siitä... vaan ei ollut ainoa pari, jolta tosiaan lampaat karkasivat suuntaain tahi toiseen. Perjantaina ei kuitenkaan oltu tappiomielellä vaan todettiin, että vaikeita lampaita on ollut ennenkin ja toivottomalta on tuntunut perjantaina, mutta silti on sunnuntaina kisattu.

Lauantai valkeni ja harjoittelu aloitettiin tekemällä aitaelementeistä pyöröaitaus. Totuttaaksemme lampaita koiriin ja koiria reenataksemme suuren etäisyyden pitämiseen lampaisiin harjoiteltiin koko päivä pyöröaitauksessa. Olin itse varsin tyytyväinen Tykin menoon: sillä oli korvat päässä, se totteli emännän pysähtymisvhjeitä hyvin ja etäisyysvihjeeseen se reagoi mukavasti myös. Lisäksi nämä asiat se toteutti rauhallisesti.

Valitettavasti siitä ei kaikkinensa tullut kuitenkaan mitään. Aiottu tuomarimme, sellainen vanhempi herrasmies, paljon koiria opettanut ja paimentanut vuosikymmeniä, SVaK:n perustajajäsen jne jne, tuli iltapäivästä paikalle ja yhteistuumin he Callen kanssa totesivat, että ei kisoista tule tulemaan mitään. Edes Calle ja luottolady Debbie-mummo (ikä 12+) eivät saaneet lampailla rataa mennyksi läpi, ja koska näin oli, ei muillakaan ole käytännön mahdollisuuksia. Kun kisojen peruutuspäätös oli tehty, siirsi tuomarimme oman koiransa kanssa osan lampaista pääsemään hallitusti pois laitumelta ja hänkin joutui tekemään selvästi hyvin koulutetun koiransa kanssa töitä, että saivat sen tehtyä sivistyneesti. Se oli lohdullista nähdä, ettei mennyt häneltäkään kuin vettä vain...

Plussaa asiassa oli, että kukaan ei kiukutellut tapahtuneesta, vaan asia otettiin hyvin rauhallisesti. Plussaa oli myös se, että illalla kaikki olivat rentoutuneella mielellä ja illanviettoa jatkettiin puolille öin, kun kenenkään ei tarvinnut mennä aikaisin nukkumaan ja syömään jännityksestä kynsiään.

Järjestäjiä kävi kovasti sääliksi, sillä he olivat nähneet järjestelyissä hirmuisen vaivan. Lauantain illallinen oli tosi hieno ja juhlava valkoisine pöytäliinoineen ja kynttilöineen. Ruoka oli mahtavaa koko viikonlopun ajan. En tiedä, onko Hanna alan ammattilainen, mutta sen makuisilla ruoilla voisi hyvin pitää gourmet-ravintolaa ja tienata elantonsa!

Sunnuntaina sitten reenattiin vielä pyöröaitauksessa ja lounaan jälkeen kahden maissa me iskimme tietä päästäksemme edes johonkin aikaan Tukholmaan. Lotta koirineen kun tältä retkeltä siirtyivät Daven kyytiin ja muuttivat siten Sveitsiin, oli uhkana, että ajelemme kolmeen pekkaan kahdella autolla koko sen pitkän, lähes 500 km matkan. Tarjosimmekin Roberthille ja Cherrylle kyydin ja siten saimme molempiin autoihin kaksi henkilöä eikä kenenkään tarvinnut ajaa yksin.

Ei mennyt eksymisettä paluumatkakaan, vaan ylitimme sen halvatun sillan jälleen kaksi kertaa, kun käännyimme väärin. Onneksi olin Maicun kyydissä ja matalammassa autossa eikä se siten tuntunut ihan niin pahalta. Seuraavan eksymisen tekivät Pertti ja Roberth, kun juttelivat eivätkä huomanneet kääntymistä Tukholmaan päin (kylttihän moottoritiellä oli tosi pieni...). Sitten vähän sähläsimme Tukholmassa, ei mitään vakavaa, mitä nyt Henkan autolla ajelin KTH:n edessä bussikaistoja pari kunniakierrosta väärään ajosuuntaan (ei kerrota Henkalle mitään...), ja tietty diesel alkoi olla tosi vähissä siinä vaiheessa tuoden lisäpaineita. Asema onneksi sittemmin löydettiin helposti eikä polttoaine päässyt loppumaan.

Hotellitarina olikin sitten retken ehkä ainoa menestystarina. Olin varannut ja maksanut sen hyvissä ajoin etukäteen, varmistanut koirien tulon ja myöhään saapumisen. Kun päästiin Ariadneen, kävi ilmi, että meillä ei suinkaan ollut koirille käypää huonetta varauksessa eikä sellaista ollut vapaanakaan. Verenpaine alkoi nousta... Onneksi respan tyttö oli oikein mukava ja kertoi, että meillä kävi tuuri ja ainoa vapaana oleva tupakkahuone on sviitti, mihin hän sitten meidät majoitti.

Petsu erityisesti arvosti sviitin tilaa, ja me arvostimme omaa saunaa. Nukkua olisi voinut pidempään, mutta aamulla hyppäsimme laivaan ja vietimme päivän Siljalla. En ollut saanut meille paluumatkaksi lippuja Sea Windille, kun sen ei pitänyt kulkea samaan suuntaan, mutta niin se vain seurasi meitä. Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, eikä matkustaminen ole niistä vähäisintä.

Episodi jatkunee kakkososassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, koska SM-kisat yritetään järjestää silloin uudella onnella.